Tekstit

...elämäni kurjin ja surullisin lauantai...

Kuva
Silloin olin kai kansakoulun neljännellä luokalla ja oli kevättalvea.  Tavan mukaan meillä oli lauantaisin koulusta päästyämme ne tavalliset lauantaipäivän  työtehtävämme jotka meidän piti ehdottomasti tehdä.
Yksi niistä oli hevostallin lannan luominen ja siivoaminen muutenkin.  Toinen miltei yhtä tylsä tehtävä oli saunan lämmittäminen ja huolehtiminen siitä että siellä on puita tarpeeksi. Se oli kuitenkin se mieluisampi tehtävä niistä kahdesta jos sellainen pitää valita.
Meillä olikin veljeni Karin kanssa aina tapana että katsomme ”pitkällä tikulla” kumpi työ lankeaa kullekin.
Sinä lauantaina jouduin minä tallitöihin valitettavasti.
Karilla oli silloin apulainenkin siinä työssä joka kanteli halkoja hänen apunaan. Hän oli kyläkauppiaamme poika, joka oli melkein Karin ikäinen.
No, omalta osaltani sain tallin sonnat luotua ja menin sisälle kuuntelemaan radiota kun sieltä niihin aikoihin tuli ”Lauantain toivotut levyt”.  Muistan sen kappaleenkin mikä sillä hetkellä siellä soi, ”On k…

....vihdoinkin onnistuttiin....

Kuva
Olen jo aiemmin kertonut tuosta minun ja poikieni mäkiharrastuksesta joka oli meille aika tärkeä juttu silloin kun pojat olivat nuoria.
Nyt kun olen seurannut tuon nykyisen mäkimaajoukkueemme rämpimistä suossa niin ihmettelen miksi nämä nykyvalmentajat eivät saa korjattua niitä hyppääjiensä selkeitä virheitä mistä ne ”tynkähypyt” johtuu.
En sano tuota sen vuoksi että itse olisin sen parempi valmentajana, mutta ainakin minä telkkarista katsoessani huomaan mitä virheitä hyppääjät tekevät ennen tuota linkkaa ja linkan jälkeen.  Mielestäni se linkalta lähdön jälkeinen toiminta hyppääjällä on se kaikkein tärkein juttu.  Sen paremmin yksityiskohtiin en kuitenkaan tässä mene.
Minulla muistuu mieleeni  eräs Hopeasompakisa joka silloin oli Seinäjoella.  Meitä oli kolme poikien isää ja olimme siellä kukin yhden poikamme huoltajina….ja valmentajina tietty. Me muutenkin touhuiltiin kolmestaan omana "valmennusryhmänämme" poikiemme kanssa noissa mäkihommissa.  Tultiin Seinäjoellekin sa…

....Irti viinasta....

Kuva
Olen saanut runsaasti kyselyjä ja onpa minulta kyselty neuvojakin siitä kuinka itse aikoinani pääsin irti siitä ”viinanpirusta” joka minua piti otteessaan nuorempana. Ihmiset kaipaavat ”vertaistukea” siinä omassa ongelmassaan ja sen kautta rohkaisevia esimerkkejä omiin taisteluihinsa.
En tiedä kykenenkö ihan sellaiseen tällä tarinalla, mutta oman vaatimattoman tarinani kyllä voin tässä tuosta asiasta asiasta kertoa. Siitä kuitenkin olen itsessäni ylpeä että vaikka tuona aikana ryyppäsin niin hillittömästi, ei minun jokapäiväiset työni koskaan kärsineet siitä.  Koskaan en krapulani vuoksi jäänyt pois töistä. Tiedän kuitenkin että kaukana sekään ei varmasti enää olisi ollut.
Jotenkin minulla kyllä nyt arveluttaa pistää tänne blogiin peräti näin henkilökohtaisia asioita, mutta tämä on jo pitkään ollut niin isona kipeänä ”möykkynä” tuolla minun sydänalassani  ja toivoisin että tämän kirjoituksen jälkeen saisin jopa rauhan ja helpotuksen myös siihen.
Täytyy tässä myös tunnustaa että yrit…

....jääkiekkomestareita maalta....

Kuva
Katselin juuri eilen tuota UMK:n euroviisuvalintaa ja minua vähän arvelutti se uhoaminen että näytettäisiin suurin piirtein närhenmunat muille eurooppalaisille tuon valitun kappaleen ansiosta. Ei kannattaisi uhota! Sellaisesta minulla itsellänikin on karvaat kokemukset kouluajoilta.  J
Nuoruusaikana me harrastettiin syksyisin ja varsinkin alkutalvisin erittäin paljon jääkiekkoa  kylässämme.
 Aina niin kauan kunnes alkoi olla jo mahdotonta pitää sitä meidän kenttäämme kylämme edustan järven jäällä lumesta puhtaana lapioiden, omatekoisten lanojen ja lumikolien avulla. 
Jokainen joka on joskus Uimaniemessä talvisin käynyt, ymmärtää kyllä kuinka työlästä sen kentän ylläpito olisi ollut koko talven ajan  ilman konevoimia.
Reilusti yli sata metriä pitkällä roikalla saimme sinne kentälle jonkunlaista valoa juuri  meiltä kotoa.  Ei se yhden hehkulampun  valo kyllä todellakaan häikäissyt, mutta hyvin me silläkin toimeen tultiin.
Kaikki varusteet meillä oli tietenkin itse tehtyjä ihan jääki…

....nyrkkeilyharrastus kaiken muun lisäksi....

Kuva
Jo ennen joulua sain Erkka- nimiseltä kaverilta Orimattilasta toivomuksen että kirjoittaisin vähän siitä minun nyrkkeilyharrastuksestakin. Syytä kyseiseen toivomukseen en kyllä saanut mutta tässä se nyt  tulee:
Niin uskomattomalta kuin se  minun tutujeni mielestä ehkä kuulostaakin, noihin minun moniin harrastuksiini  kuten piirustuksen, musiikin, painin ja yleisurheilun  lisäksi juuri ennen murrosikääni innostuin  myös nyrkkeilyharrastuksesta,  vaikkakaan  sitä ei välttämättä edes minun räkäviisaristani noin äkkiä äkkiä katsoen  huomaa.  Ehkä sen syynä kai jollain tavalla pidän tätä sananlaskua joka on hieman uskonnollis-väritteinen  ja joka sopii niinkuin nakutettu  nyrkkeiljän huoneentauluun:
  -” On autuaampi antaa kuin ottaa.”  ;) Sen kuitenkin minun täytyy myöntää että nenäni  sisällä on kuin onkin  rustomöykky ja se aiheuttaa sen  että minun toinen sieraimeni on ikuisesti tukossa jos sitä ei leikata.


Armeija-aikoina Hiukkavaarassa jopa menestyinkin nyrkkeilyssä  kun voitin Prika…

....paimenpoikina ja metsästäjinä....

Kuva
Koulun kesälomien alettua saapui aina myös kyläämme Mäntylän taloon jokavuotinen minun ikäinen kesävieras Arto joka oli Raudanjoen poikia….arkisemmin sanoimme sitä kylää  ”Rauajoeksi”.
Hän oli Mäntylän sukulaisia mitä ilmeisimminkin. Ystävystyimme Arton kanssa aikakin läheisiksi kavereiksi. Keksimme aina jotain tekemistä eikä meillä juurikaan ollut ns. ’kuollutta hetkeä’ siinä mielessä. Aina meillä oli jotain tekeillä. Eräänä kesänä innostuimme kovasti jousiampumisesta.  Teimme niitä jousia kuusen oksista ja vuoleskelimme nuolet kyläsirkkeliltä löytämistämme sopivista rimoista ja niiden vuoleskelemisessa oltiin jopa hyviä.
Lähdimme niillä jousillamme jopa myös metsästelemään.  Löysimme aina joitakin metsäkanalintuja sieltä Uimavaarasta,- joita muuten silloin oli metsissä yleisestikin paljon.  Emme kuitenkaan päässeet ihan ampumaetäisyydelle niitä, koska tiedossamme oli, että  lintu ’pökertyisi’ meidän nuolistamme vasta kun olisimme niitä vähintään 20- metrin päässä.
Tehottomista…

....elämäni kilpa-ajo....

Kuva
Elettiin 60- lukua ja olin silloin suunnilleen 14- vuotias.
Pikkuveljeni Kari oli silloin sellainen ”Keksijä värkkäilijä” joka uskomattomalla tavalla aina kunnosti maastosta löytämiämme romuja ihan toimivaksi asti.
Hän oli kuukausikaupalla kunnostanut polkupyörää jonka löysin pahasti ruostuneena sodan aikaisen polkupyörän runkona Rantalan  takapihalta osittain kasvavaan sammaleeseen hautautuneena.  Siinä rungossa ei silloin ollut kuin ohjaustanko ja kettingit jotka nekin olivat jo ruostuneet tönköksi. Kari kuitenkin sanoi että ne kyllä voi liottaa jälleen toimivaksi ja sen jälkeen ne on rasvattava.
Lupasin hänelle hankkia jostakin jonkinlaiset renkaat tuohon runkoon.  Eturenkaan sainkin sitten Mäntylän Eerolta jolla oli runsaasti noita ”varaosia” Arviitin tallin vintillä joka oli hänen verstaansa. Eero joka oli jonkin verran minua vanhempi, oli myös samanlainen ”värkkäilijä” kuin Karikin.
Takarenkaan löysin sitten Murtomaasta Halosen navetan vintiltä jonka Mummo lupasi minun vied…